Kaikki Turun yöelämästä

Tanssilattian aarteet

Vieläkään en ole ehtinyt olemaan opiskelijatapahtuma-aktivisti, joten on tyydyttävä vanhojen muisteluun. Koska opiskelijat suuntaavat hukuttamaan murheitaan suhteellisen usein yökerhojen pimeisiin ja kovaäänisiin tiloihin, ei ihmiskunnan vitsaukselta, tanssilattialta, pysty oikein kukaan täysin välttymään. Millaisia tyyppejä opiskelijabileiden tanssilattioilta sitten oikein löytyy?

Aikaiset intoilijat

Tuntuu, että nämä henkilöt ovat tanssilattialla, ennen kuin ensimmäinenkään vip-jonossa oleva asiakas on astunut sisään paikan ovesta.  He käyttävät hyödykseen alkuillan herättelevää musiikkia, ja lukumäärältään näitä tanssijoita on yleensä aina kaksi, eivätkä he viivy lattialla paria kappaletta pidempään. Lähes poikkeuksetta tanssijat ovat myös naispuolisia.

SUOSIKKIKAPPALE: Alkuillan outo musiikki

Pelleilijät

Yleensä miehiä, jotka eivät ole tarpeeksi humalassa tanssiakseen hittikappaleiden tahtiin suuressa väkijoukossa, mutta ovat tarpeeksi humalassa esittääkseen huumoripitoisia liikkeitään tyhjähköllä lavalla. Pelleilijät pääsevät oikeuksiinsa nimenomaan alkuillasta, kun kukaan muu ei ole vielä uskaltautunut täyttämään näyttämöä.

SUOSIKKIKAPPALE: Dubstep/ Frontside Ollie

Jänikset

Vetävät ns. tosissaan olevat tanssijat lattialle. Jäniksiä tarvitaan, sillä ”Jee, tää on mun lempibiisi”-tanssijat eivät tule lattialle, ellei siellä ole ketään. Jäniksissä on sekä miehiä että naisia, ja he saattavat olla henkilöitä, jotka ovat tulleet baariin ensisijaisesti tanssimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että tanssia useammin harrastavat, taitavahkot henkilöt aiheuttavat lievän alemmuuskompleksin heidän liikkeitään sivusta seuraaville.

SUOSIKKIKAPPALE: Vanhemmat ja jo puoliksi unohdetut Lady Gagan, David Guettan ja Pitbullin kappaleet.

Jee, tää on mun lempibiisi- tanssijat

95% koko baarin väestä. He suuntaavat lattialle kuullessaan oman suosikkinsa, ja poistuvat sieltä melko pian kappaleen loppumisen jälkeen. Tavallisia ihmisiä, joilla on tavalliset tanssitaidot, ja jotka ovat tavallisen humalassa.

SUOSIKKIKAPPALE: Jokainen kappale, jonka osaa ulkoa. Tähän sisältyvät siis esimerkiksi sekä YMCA että JLo:n uusimmat kappaleet.

Biisikärpäset

Pääosin nuoria naishenkilöitä, jotka jollakin ihmeen kaupalla tunnistavat lähes jokaisen alkavan kappaleen noin kaksi sekuntia sen alkamisen jälkeen. Biisikärpäsiä ei ole vaikea huomata, sillä he avoimesti kertovat toisille tanssijoille tästä kyvystään, huutamalla korkealla äänellä joko ”Wuuuuuuuuu!”, artistin nimeä tai tunnistettavaa kertosäettä. Biisikärpäset aiheuttavat itsessäni lievää kateutta, sillä kukapa ei tahtoisi tätä nopeasta reagointikyvystä ja ylivertaisesta muistista kertovaa taitoa itselleen.

SUOSIKKIKAPPALE: DJ:n mielikuvitukselliset miksaukset ja liukumat kappaleiden välillä, ne tuovat lisää haastetta ja harjoitusta Biisikärpäsille.

Purkat

Nimensä mukaan eivät lähde lattialta kulumallakaan, saati veitsen kanssa rapsuttamalla. Lähtevät tanssimiseen alkuillasta mukaan ehkä suosikkibiisin vetämänä, mutta mystisesti jämähtävät sitten lattialle melkein koko loppuillaksi. Purkat-ryhmään kuuluvat ovatkin ainoita, jotka onnistuvat yleensä laihtumaan baarireissun aikana, sillä pidemmän päälle tanssiminen on hikistä hommaa.

SUOSIKKIBIISI: Mitä vaan, minkä tahdissa voi edes jotenkin tanssia.

 

Onneksi minäkin pääsen ylihuomenna lopulta Lyniin tarkastamaan, onko jonotus- tai tanssilattiakulttuuri muuttunut radikaalisti tässä parin kuukauden aikana. Suuntana pitäisi kaikilla nimittäin olla insinöörien ja hoitsujen Tursajaiset, siellä sitä kuulkaa saa jonottaa ja tanssia sydämensä kyllyydestä! :)

Jaa Facebookissa

Kalenteri